Havahdun, kun lapseni kysyy, kuuletko sä...
Tuntuu, että työn ja haasteiden keskellä on vaarassa kadottaa innostumisen ja selkeyden nähdä, mistä on kyse. Miten tähän oravan pyörään hyppäsin – menin mukaan siihen, mitä kuulen ympärillä...
Sytytän kynttilän, pysähdyn ja katson silmiin. Niin mitä halusitkaan sanoa? Samaa pysähtymistä kaipaan töissä ja elämässä muutenkin.
Entä jos aloitan kysymällä, mitä haluan. Onko se, mitä haluan niin tärkeää, että sitä rakastan, kun elämä kuitenkin on rajallista. Voin haluta mahdotonta, mutta rakkaudelle ei mikään ehkä olekaan mahdotonta. Ja jos se ois mahdollista, niin miten...
Tässä tänään: Oivalluksen iloa.
Satu Vilkki
